Aloitin jääkiekon jo eskari-ikäisenä jonka vuoksi pelivuosia on kertynyt jo 13vuotta. Olen pelannut monissa eri joukkueissa, niin tyttöjen kuin poikienkin kanssa. Itseasiassa olen pelannut poikien kanssa enemmän kuin tyttöjen ja tämä kirjoitus kertoo niistä vuosista.
Olen kotoisin Länsirannikolta ja kasvattajaseurani on Panelian Raikas, PaRa. Aloitin jääkiekon isoveljieni perässä kun jäähalleilla aivan vauvasta asti tuli oltua. En aluksi ollut kovin kiinnostunut lätkästä pidin enemmänkin tanssimisesta ja kaikesta muusta kuin jääkiekosta. Tuttava perheen isä alkoi minulta kyselemään että koskas sinä menet jäälle? Lopulta hermoni menivät koko aikaiseen kyselemiseen ja minulle laitettiin luistimet jalkaan ja matka ensimmäisiä treenejä kohti alkoi.
Tuolloin seura oli vielä pieni eikä ikäluokkia ollut kovinkaan montaa, aloitin siis 1999 syntyneiden kanssa, sillä he olivat tuolloin nuorimmat. En osannut kunnolla luistella enkä pysyä pystyssä. Ensimmäisiä harjoituksia painelinkin muiden perässä juomakorin voimin ilman mailaa. Taisivat hermot olla melko tiukalla kun muut menivät ohitseni huimaa vauhtia ja minä opettelin vasta luistelemaan... Ei silti mennyt kauaakaan kun opein pysymään pystyssä ilman koria ja luistelu alkoi sujua.
Seura alkoi kasvaa kun lapsia alkoi kiinnostaa jääkiekko nyt kun oli seurakin jossa pelata. Ikäluokkia alkoi olemaan lähes joka vuotisille ja niin myös minä pääsin pelaamaan omaikäisten poikien kanssa. Olen pelannut kaikki vuodet vuoteen 2016 asti poikajoukkueissa. Aluksi olimme niin nuoria etteivät pojat edes ajatelleet sitä että tyttö pelasi heidän kanssaan, se ei ollut silloin niin pienille mikään ihmeellinen asia.
Olin alueeltamme melkeinpä ainoa tyttö joka poikein sarjoissa pelasi. Kun pojat kasvoivat, pikku hiljaa alkoi ihmettely niin vastustaja joukkueen pelaajilta kuin heidän vanhemmiltaan katsomossa, että: " miksi tuolla pelaa tyttö, ei se poikien kanssa pärjää". Kommentit kuuluivat aina alkulämmöllä ja ennen, kuin peli edes oli alkanut. Hauskinta asiassa oli se, että kommentteja ei enää muutaman pelaamani vaihdon jälkeen kuulunutkaan. Niin vastustajat kuin heidän vanhempansa hiljenivät nähtyään, että pelasin jopa paremmin kuin heidän poikansa ja tein enemmän tehopisteitä eikä pojat menneet ohitseni niin helposti kuin kuvittelivat. Pelin jälkeen kommentit vaihtuivatkin: "tuo tyttö oli tosi hyvä! ".
Poikien kasvaessa lähes kaikille pojille tulee se "kova jätkä, paras jätkä" vaihe. Oman joukkueen pojat eivät ikinä haukkuneet tai nimitelleen koska tiesivät, että pärjään siinä missä pojatkin. Vastustajille tässä kasvuvaiheessa kohteena olin aina minä, se ainoa tyttö. Silloin ennen peliä oli aina arvostelevat katseet ja kuiskailut ja nauramiset. Kentällä kuulin monesti ilkeitä kommentteja aloituksissa ja maalin edessä. Lähes aina ne huutelijat olivat joukkueen "parhaita" ja vanhempien kulta poikia.
En jaksanut niin hirveästi kiinnittää edes huomiota huutelijoihin sillä tiesin, että kyllä mä ja jätkät näytetää. Olimmekin PaRan 2001 syntyneiden poikien kanssa alueen kovimpia joukkueita ja huutelut hiljentyivät aina pelin edetessä, kun johdimme ja myös minä olin muutamia pisteitä tehnyt vastustajan maaliin. Voitettujen pelien jälkeen vastustajat olivatkin kovin hiljaista poikaa, osa pojista tuli jopa pelien jälkeen pyytämään tekstiviestillä anteeksi ja alkoivat kehua minua ja sitä kuinka pelasin. Seuraavan kerran kun pelasimme vastakkain vastustajat moikkasivat minulle, eikä ilkeitä kommentteja enää toiseen kertaan kohdatessa kuulunut.
Kahtena viimeisenä vuotena kun pelasin poikien kanssa pelasin PaRassa 2002- ja Ujk:ssa 2001 syntyneiden kanssa. PaRan 2002 ikäluokan sarjassa olin jo ennestään alueen joukkueille tuttu eikä ollut enää uutta, että tyttö pelasi. Mutta kun siirryin kokonaan uuteen joukkueeseen ja uuteen sarjaan Ujk:ohon, jossa vastustajat ja oma joukkue oli aivan vieras, se jännitti todella paljon. Vaikka en välittänyt aiemmista poikien kommenteista kyllä se silti aina jättää omanlaisen "jäljen" muistiin ja ensimmäistä kertaa oikeasti jännitti mitä tuleva tuo. Taisin jopa vähän pelätä mennä ensimmäisiin uuden joukkueen treeneihin.
Olin pelännyt aivan turhaan, sillä uuden joukkueen pojat olivatkin suorastaan herrasmiehiä ja kohtelivat minua kuin prinsessaa (hyvällä tavalla). Ei yhtään ilkeää kommenttia keneltäkään, päinvastoin. Pojat pyysivät kaikkeen mukaan ja minusta tuli heti jokaisen kaveri ja pelimatkoilla pojat pitivät minulle seuraa ja moni pyysi viereensä istumaan. Se oli ehkä jopa mukavin poika joukkue missä ikinä olen pelannut, siksi olikin haikeaa lopettaa poikien kanssa pelaaminen kun siirryin Kuortaneelle pelaamaan, eikä ollut enää mahdollisuutta pelata poikien kanssa.
Vastustajien asenne minua kohtaan vaihteli ihan siitä mistä päin joukkue tuli. Pääkaupunkiseudun joukkueen pojat yllättyivät siitä, että sarjassa yhtäkkiä pelasi tyttö kun olin taas kerran sarjan ainoa. Näiden joukkueiden pojat ottivatkin yleensä minut taklausten ja huutelujen kohteeksi. Maalin edessä yrittivät töniä ja haastaa riitaa minun kanssani, mutta aina jos yksi tönäisi tai huitaisi minua oli meiltä kolme jätkää jo tönijän kimpussa ja yleensä meidän jätkät istuivatkin jäähyllä sen vuoksi, että "suojelivat" minua. Vaikka olen kahden isoveljen ansiosta oppinut pitämään puoleni oli se silti mukavaa huomata kuinka nuo pojat arvostivat minua.
Huomattava ero sitten taas vastustajiin jotka tulivat maaseudulta oli se, että näiden joukkueiden pojat suorastaan "varoivat" minua ettei vaan taklaus osu minuun. Pelin jälkeen vastustajat laittoivat heti viestiä: "pelasit hyvin ja oot tosi nätti" tyylisiä. Kerran jopa vastustaja taklasi minua vähän päähän ja loukkasin pääni enkä heti noussut jäästä, niin vastustaja ei jatkanut peliä vaan jäi nostamaan minua jäästä ja pyyteli anteeksi ja että: " en huomannu että se olit sä en tahallaan tarkottanut".
Se, että pelasin poikien kanssa lähes kaikki vuodet tuosta 13:sta on varmasti kehittänyt minua eniten. Välillä edelleen on vähän ikävä poikien pelejä ja vanhoja joukkueita, etenkin UJK:n poikia, ja joidenkin kanssa edelleen ollaankin yhteyksissä. <3
Muistakaa, sukupuoli ei katso taitotasoa eikä kannata arvioida ennen kuin on omin silmin nähnyt. Teot merkkaa enemmän kuin tuhat sanaa.
Kommentit
Lähetä kommentti